Äskettäisellä lomamatkalla Bolognassa päätin pitkästä aikaa tarttua romaaniin, jonka olin saanut lahjaksi entiseltä opinnäytetyön ohjaajaltani jo tovi sitten. Elizabeth Stroutin “Anything is Possible” (suom. “Kaikki on mahdollista“) pitikin hyvin seuraa hehkuvan kuumalla hotellin parvekkeella ja lentokoneen kiitäessä takaisin kohti Eindhovenia.
Lukukokemus oli intensiivinen ja ristiriitainen. Arvostan Stroutin kaunista ja hallittua lausetta ja hänen taitoaan tiivistää etenkin luonnon ja maisemien ihmeitä melodisella, ytimekkäällä tavalla. Myös dialogin kirjoittamisessa hän loistaa, ja pitkiä pätkiä kirjasta voikin kuvitella suoraan elokuvan käsikirjoitukseksi. Hän ei tuhlaa sanoja henkilöidensä kuvailuun ulkopuolelta, vaan maalaa heistä kuvan selostamalla heidän ajatuksiaan ja antamalla heidän puhua.
“Anything is Possible” sisältää tavattoman moninaisen henkilögallerian, jonka polveilua seuratessa tarkkakin lukija on pudota kärryiltä. Useimmilla hahmoilla on lapsuuden tai aikuisuuden perheessään käynnissä köyhyyteen, seksuaaliseen ja muuhun väkivaltaan sekä parisuhteiden hajoamiseen liittyviä tragedioita, joita kilpaa siivotaan syrjään. Kukin yrittää selvitä lapsuudenperintönsä kanssa omalla tavallaan, ja keskeisenä, hiukan banaalina opetuksena on, että raha ja menestys eivät tee tekemättömäksi lapsuuden traumoja vaan pikemminkin toimivat niiden pakenemisen välineinä.
Kirjan tarinat johtavat pikkukaupunkiin Yhsyvaltain Illinoisissa, rutiköyhiin perheisiin, joiden lapset kaivavat ruokaa roskalaatikoista ja elävät jatkuvan väkivallan uhan alla. Hyväosaisten perheiden julkisivut kätkevät taakseen synkkiä salaisuuksia. Köyhyyttä kuvataan raadollisesti ja sumeilematta, ja etenkin lasten kokema häpeä ja hätä välittyy lukijalle hyytävän tarkasti. Osa henkilöistä nostaa kurjuudesta itse itsensä, osa nostetaan, osa jää niille sijoilleen. Vietnamin sodan varjokin vilahtelee muutaman miespuolisen hahmon taustalla. Kukaan hahmo ei ole täysin onneton eikä täysin kokonainen, mutta useimmilla tarinoilla on silti toiveikas loppu.
Kirjan keskushahmo, köyhässä ja väkivaltaisessa kodissa varttunut Lucy Barton, saa pysyä pitkään näkymättömissä ja käy lopulta vain kääntymässä kirjan sivuilla. Lucy on muuttanut pikkukylästä New Yorkiin ja luo uraa kuuluisana kirjailijana. Vierailu lapsuuden synnyinseuduille sisaruksia tapaamaan ei lopulta suju aivan odotetusti, koska kirjailija ei olekaan valmis kohtaamaan menneisyytensä kummituksia. Ehkä lapsuudenkodissa likaisten ikkunoiden takana edelleen asuva vähäpuheinen Peter-veli onkin käsitellyt traumansa paremmin kuin näennäisen menestynyt sisko, vaikka ulkomaailman silmissä hän on vain paikalleen jämähtänyt pikkupoika?
Kirjan moninaiset, elävin vedoin kuvatut ja toinen toistaan suurempien haavojen kanssa kipuilevat ihmiset ovat viehättävä kokoelma, mutta 254 -sivuiseen kirjaan ehkä sittenkin liian suuri. Jokainen hahmo jää väistämättä pintaraapaisuksi, ja lukijana jään turhaan odottamaan, että kirjan loppupuoli sitoisi tarinoiden langat yhteen ja selittäisi, mihin kaikkia näitä tyyppejä loppujen lopuksi tarvittiin. Samat tarinat olisi voinut kertoa vähemmilläkin henkilöillä. Kirjaa onkin parasta lähestyä novellikokoelmana, sillä jokainen tarina toimii myös itsenäisenä tekstinä.
Kirjan naiskuvaukset jäävät myös hämmentämään. Rivien väleistä huokuva viesti on, että naiselle suurin tragedia on petetyksi tuleminen ja toiseksi suurin ylipaino. Miehet lakkaavat rakastamasta vaimojaan ja liitot nuupahtavat, eikä nainen ilman miestä voi olla onnellinen -tämän tarinan variaatioita kirja tarjoilee tylsistymiseen asti. Kirjan naisilla on surkeita liittoja ja surkeita miehiä, jotka yrittävät raiskata kotiin majoitettuja vieraita, karkaavat metsään harrastamaan seksiä toisen miehen kanssa, tai ovat yksinkertaisesti aina töissä. Naiset määritellään (huonojen) parisuhteidensa kautta, ja heidän ulkonäkönsä, erityisesti painonsa, tuntuu olevan aivan keskeinen asia, josta lukijalle raportoidaan.
Kirjasta saa etsiä suurennuslasilla kuvauksia itsenäisistä naisista, jotka ansaitsevat paikan maailmassa ihan omana itsenään. Yhtenä poikkeuksena on Lucy, tuo kotikonnuille selkänsä kääntänyt kirjailija, johon kulminoituu ikiaikainen kysymys siitä, kuka on sankari: se joka jää vai se joka lähtee. Lähteminen ei kuitenkaan ratkaise ongelmia, sillä lapsuuden varjot seuraavat perässä suurkaupunkiin. Kirjailija painottaa julkisuudessa “toden lauseen” tärkeyttä, mutta kykenee lapsuuden maisemissa vain etäännyttämiseen, muistojen silotteluun ja tärkeilyyn, josta onneton ja ylipainoinen, kuinkas muuten, sisar laittaa hänet tilille. Kolmen sisaruksen keskustelu lapsuudestaan likaisen ja ahtaan lapsuudenkodin seinien sisällä on ehkä kirjan mieleenjäävimpiä kohtauksia, ja olisi ansainnut laajentua ja syventyä enemmänkin.
“Anything is Possible” on varsin pätevää seksuaali- ja väkivaltatraumojen sekä vinksahtaneiden avioliittojen kuvausta, mutta syvällistä porautumista ihmiselämän kipukohtiin siitä on turha etsiä. Kymmenien eri henkilöhahmojen kautta pomppiva tarina tarjoilee pikemminkin välähdyksiä kuin syväluotausta. Loppupuolella odottaa hienosti rakennettu mutta kokonaisuuteen valitettavan väljästi kytkeytyvä grande finale: köyhyydestä vaurauteen noussut Abel löytää ystävän mielenterveydeltään järkkyneestä näyttelijästä, jonka hän tapaa yömyöhään teatterilla palattuaan sinne noutamaan tyttärentyttärensä kadottamaa My Little Ponya. Jos Abelkin löytää ystävän, mikään ei ole mahdotonta.
Strout, Elizabeth. (2017). Anything is Possible. New York: Penguin Random House
Ilmestynyt suomeksi Tammelta vuonna 2019 nimellä Kaikki on mahdollista, suom. Kristiina Rikman.