Viruspandemian vuoksi ensimmäiset neljä kuukauttani Hollannissa kuluivat pitkälti sosiaalisesti eristyksissä studioasunnossamme Tilburgissa. Kun henkilökohtaisten asioiden hoitamisen vuoksi tämän italialais-suomalaisen tiimin sitten oli pakko lähteä heinäkuun puolivälissä Italiaan, kohteena kaunis, persoonallinen Bologna, olin riemuissani. Pelkästään lentokenttäbussilla Eindhoveniin kulkeminen tuntui siltä, kuin olisi päässyt matkailemaan kauas Ihmemaahan.
Hollannin Eindhovenista on suora Ryanairin lentoyhteys Bolognaan. Lentokenttä puolestaan on melko lähellä keskustaa, ja tihein vuorovälein liikennöivä bussi kuljettaa matkalaiset suoraan Bolognan keskusrautatieasemalle. Hotellimme, Astoria Hotel, oli lähellä asemaa ja kaikessa kuluneisuudessaan suorastaan hellyttävän vanhanaikainen. Oli helppo kuvitella, kuinka sitä edelleen ohjailee rautaisella otteella ikäloppu pariskunta, joiden mielestä hotellihuoneen vaatekaapin perukoille tungettu räikyvänpunainen stepperi on täysin asianmukainen kuntoilulaite, iloinen yllätys hotelliasukkaalle ja käytännöllisesti katsoen kuntosalin vastine. Huone oli tapettejaan myöten aikamatka samalla kertaa sekä 60-, 70-, että 80 -luvuille.
Aamupalan nautimme ulkoterassilla, jossa näkyi meidän lisäksemme vain muutamia muita ihmisiä ja sitäkin röyhkeämpiä puluja hyppelemässä pöydillä murujen perässä. Liikkeissä vieraillessa paikallisten tiukka suhtautuminen maskipakkoon kävi nopeasti ilmi, mutta asenne ei suinkaan ulottunut oman kulahtaneen pittoreskin hotellimme hygieenisyyteen. Aamupalasalissa oli asiakkaille tarjolla astioita ja tarjottimia kerrassaan siivottomassa kunnossa, ja useimpien tarjoilulautasten kohdalla saattoi vain unelmoida ottimista. Asiakkailla ja henkilökunnalla ei pääsääntöisesti ollut maskeja, mutta me naamioimme kasvomme tunnollisesti ja poistimme maskit vain syömisen ajaksi.
Oppinut, punainen ja paksu Bologna
Bologna on vanha, etruskien n. 510 EA perustama kaupunki, jossa on asukkaita reilut 367 000. Omaleimaisella kaupungilla on kolme ansaittua lempinimeä. Yksi niistä on la dotta, Oppinut. Bolognassa toimii edelleen läntisen maailman vanhin, vuonna 1088 perustettu yliopisto, jonka alumneja ovat esimerkiksi Erasmus Rotterdamilainen, Dante ja Petrarca. Akateemisen häivähdyksen huomaa pienissäkin asioissa, kuten siinä, että viileähkönä iltana satoja ihmisiä kerääntyy klassikkoelokuvan ulkoilmanäytökseen ja sitä ennen kuuntelemaan erittäin oppinutta luentoa illan elokuvasta. Suomalaisen yleisön voisi hyvin kuvitella tuossa tilanteessa poistuvan tuopilliselle ja palaavan penkeilleen kun teoretisointi on ohi.
Oppineisuutensa ohella persoonallinen Bologna tunnetaan pitkistä katetuista kaarikäytävistään. Kaupungin asukasmäärä kasvoi nopeasti keskiajalla, jolloin taloihin ryhdyttiin elintilan laajentamiseksi rakentamaan alkujaan puisia lisäkkeitä, joita myöhemmin tuli pakolliseksi tukea muuratuilla pylväshalleilla. Nämä kiviset käytävät suojasivat porottavalta auringolta ja satunnaiselta sateelta, ja mahdollistivat esimerkiksi käsityöläisten ulkona työskentelyn. Aurinkoa varova huomaa kiitollisena voivansa taittaa kivikaarien suojassa melkoisen matkan, koska niitä risteilee Bolognassa yli 40 kilometriä, eniten koko maailmassa.
Toinen Bolognan lempinimistä on “La rossa“, punainen, joka ei viittaa niinkään sen punaisina hehkuviin rakennuksiin kuin työläisliikkeen ja kommunismin vahvaan jalansijaan kaupungissa. Keskikaupungilla talon seinää saattaa koristaa useampimetrinen muraali, joka esittää duunareita haalareissaan ja muissa vermeissään, ylväinä kuin kuninkaalliset. Myös protestiliikkeillä ja aktivismilla on syvät juuret, jotka näkyvät konkreettisesti esimerkiksi kantaaottavassa katutaiteessa ja monenmoisissa kommentaareissa, joita paikalliset ovat raapustaneet talojen seiniin. Yksi toteaa filosofisesti: “Samalla kun TV katsoo minua, koko muu maailma tukehtuu ja minä hengitän”.
Nyt heinäkuun puolivälissä turisteja ei, tavanomaisesta poiketen, näy nimeksikään. Paikallinen elämä osoittaa kuitenkin elpymisen merkkejä. Kahvilat ja ravintolat ovat auki ja bolognalaiset istuvat niissä nauttimassa kaupunkinsa kuuluisista herkuista. Bolognan kolmas lempinimi, La grassa, lihava, on sekin ansaittu. Bologna ei ole pelkästään bolognese-kastikkeen kotikaupunki, vaan ylipäätään yksi Italian ruokakulttuurin keskiöistä. Vaikka vierailumme oli lyhyt ja kiireinen, pidimme huolen siitä, että paikallinen ruoka painui syvälle makuhermoihin.
Ensimmäisenä päivänä istuimme kuuluisalla Piazza Maggiorella ja nautimme pienen mutta kerrassaan ihmeellisen hyvän annoksen lasagnea ja Padovasta alkunsa saaneen Aperol Spritz -drinkin. Matkalla hotellille sen seuraksi päätyi herkulliseen leipäpohjaan paistettu pieni pizza, johon minulle kasvissyöjänä täytteeksi kelpasi herkullinen pinaatti ja aurinkokuivattu tomaatti. Toisen päivän lounas oli spagettia merenelävillä. Imin pienenpienten simpukoiden sisällöt kuin imuri ja nakkelin tyhjät kuoret pöydälle tuotuun astiaan. Spaghetti itsessään oli -kuten Italiassa aina- al dente ja öljyisen maukasta. Viimeisen illan ateria on 400 grammaa kotitekoista jäätelöä, jota ostimme kulman perheyrityksestä. Liike oli auki vielä 23 aikaan illalla, ja meitä palveleva vanha herra suorastaan uhkui ylpeyttä etenkin suklaajäätelöstään, joka veikin kielen mennessään.
Syödessä koronapandemian aikana pakollisiksi tulleet kasvomaskit ovat laukussa tai taskussa ja vedetään paikoilleen enimmäkseen ydinkeskustan alueilla liikkuessa, koska poliisi saattaa edelleen rapsauttaa naamiottomalle sakon. Tavallista on myös nähdä, että maskia pidetään kaulassa tai käsivarren ympärillä kuin kummallista rannekorua. Tämä tuo mieleen suomalaisten äitien sanat lapsille, jotka eivät halua pukea pipoa ja hansikkaita pakkasella, vaan tunkevat ne koulureppuunsa -“Eivät ne siellä repussa lämmitä!”. Yhtä huonosti suojaa kasvomaski käsivarren ympärille pyöräytettynä.
Persoonallinen Bologna: kitschiä ja väsymystä
Bologna on kaunis, boheemi ja rosoinen. Talot ovat värikkäitä ja vähän väliä ohi kiitää paikallinen vespallaan. Kaskaat sirittävät aamusta iltaan, ja joka kadunkulma on täynnä hämmentäviä pikkuruisia liikkeitä, joissa myydään elektroniikkaa, muovitavaraa, kemikaliotuotteita, kitsch-henkisiä koriste-esineitä ja loputtomia leivonnaisia.
Illalla käymme lasillisella, ja hämmästelen miesvoittoista näkymää jokaikisessä kuppilassa ja ravintolassa. Kuulen, että Italiassa on tavallista, että miehet istuvat keskenään iltaa suuremmissa porukoissa ilman tyttöystäviään ja vaimojaan. Naisia näkyy lähinnä kaksin miehensä kanssa ja jonkin verran suuremmissa remmeissä. Suomalaiseen tyyliin kahdestaan ulos lähteneitä naisia ei juurikaan osu silmiin. Huomaan, kuinka mikään sisäistetty sosiaalinen normi ei estä viisikymppistä setää istumasta kadulla lasillisella ja tuijottamasta täysin estottomasti ohikulkevan kaksikymppisen naisen takamusta niin kauan kuin se on näkyvistä. Puolisoni kuittaa, että tämä on toki väärin ja enemmän kuin ällöttävää, mutta täysin tavallista.
Paikallisista tuntuu huokuvan väsymys ja alakulo. Korona on koetellut Italiaa rajuimmin kaikista Euroopan maista, ja jo ennestään vuosikaudet taloudellisessa jumissa pyristelleelle Italialle tämä on ollut tuskallinen isku. Italiassa eristettiin ensimmäisenä vain ne alueet, joissa koronaa ensin tavattiin, mutta eristys eteni pian ensin Pohjois-Italian Lombardiaan ja Venetsiaan, maan teollisuuden ja kaupankäynnin moottoreihin, ja lopulta koko maahan. Juuri vauraan Pohjois-Italian, mukaan lukien Emilia-Romagnan alue jolla Bolognakin sijaitsee, sulkeminen saattoi puskea koko Italian kohti lamaa. Milanon pörssikurssien romahdettua keväällä ovat varovaisimmatkin arviot koronan kustannuksista Italian taloudelle yltäneet 80 miljardiin ja hollantilaisessa Rabobankissa on arveltu, ettei Italian nikotteleva talous toivu koronakriisistä ennen vuotta 2025.
Katetuissa porticoissa nukkuu kodittomia, ja ravintolassa on ilta-aikaan mahdotonta istua ilman, että pari-kolme kaupustelijaa tunnissa käy tyrkyttämässä kukkia tai muovista roinaa. Samalla kauppojen ikkunoissa näkyy sadan eurojen kenkiä, ja kulman takaa voi kuulla urheiluauton uhoavan ulinan. Katukuvassa näkyy hämmentävän vähän nuoria ihmisiä, vanhempia herroja ja rouvia kävelykeppeineen sitäkin enemmän. Italiassa etenkin nuorisotyöttömyyden aste on ollut pitkään miltei 30%, ja monet kynnelle kykenevät nuoret lähtevätkin ulkomaille paremman tulevaisuuden perässä. Vuonna 2019 ns. NEET -nuoria, eli sekä työn että opiskelujen ulkopuolelle jääneitä 20-34 -vuotiaita, oli Italiassa jäätävät 28%.
Meille suomalaisille Italiaan matkustaminen on usein kuin sirkukseen tai elokuviin meno. Jään miettimään, miten usein näemme matkustellessamme sen, mitä haluamme nähdä. Auringon, lämmön ja historialliset nähtävyydet. Huomaan itse, kuinka romantisoitu käsitykseni Italiasta on, ja mitä enemmän havainnoin paikallista elämää ja luen esimerkiksi Italian taloustilanteesta, sitä kauemmas italian kielen oppikirjojen kuvat onnellisena piazzalla nautituista viinilasillisista ja jalkapallokentän kokoisista pizzoista tuntuvat painuvan.
Joka tapauksessa Italiaa tulee aina ikävä eikä sieltä koskaan tahtoisi lähteä pois. Kuten vaikeuksissa kolhiintunutta ja väsynyttä ystävää, sitäkin tekee mieli ajatella lämmöllä ja seuraavaa jälleennäkemistä odottaen. Persoonallinen Bologna toivottaa meidät uudelleen tervetulleeksi onneksi aivan pian.